Atlas juoksi avausjaksolla voittoon Dynamo 2:sta

Atlas kohtasi lauantaina iltapäivällä pelatussa väännössä sarjan peräpäässä majailleen Dynamo Riihimäki 2:n. Dynamo oli hävinnyt otteluissaan HIK:lle sekä Cocks Akatemialle. Joukkue oli riemuisasti voittanut Åbo IFK:n. Atlas oli puolestaan voittanut nihkeilläkin otteilla KyIF:n, HIFK 2:n sekä HIK:n. Atlaksen otteissa haastavuus oli ollut etenkin avausjakso, kun vastustaja oli horjuttanut Atlaksen miehistöä. Atlas oli kuitenkin ratkaissut kamppailut edukseen. Lauantaina voittaja ratkaistiin selvästi jo avausjaksolla, kun puoliajalle mentiin lukemissa 23-6. Toisen jakson pelaamisen jälkeen nähtiin loppulukemat 46-18.

Atlaksen miehistöstä sivussa oli alaraajojaan Siuntiossa naisten matsissa lepuuttanut maalivahti Klaus Sarin. Paikkaamassa olivat vanha munkkiherra Jarkko Lehikoinen sekä virtuoosimaiset jalat omaava Niko Vornanen. Lehikoinen pelasi avausjakson ja Vornanen toisen puolikkaan. Ilahduttavaa oli myös kovaheittoisen ja näppäräkätisen takamiehen Jani Tuomisen paluu pahan loukkaantumisen jälkeen pelikentille. Dynamo lähti otteluun melko kapealla miehistöllä johtuen varmasti osittain siitä, että seuran ykkösjoukkueella oli vielä ottelu illalla Karjaalla. Dynamolla oli mukana vain yksi vaihtopelaaja. Ottelun avausmaalista vastasi Milos Maksimovic, jonka hyppyheitto upposi maaliin avausminuutilla. Atlas kerkesikin karata 7-0 johtoon Samuli Vihavaisen iskettyä pallon kolmesti maaliin ennen kuin Riku Lappalainen iski vierailijoiden avausmaalin. Atlas oli muuttanut menoaan ja avausjaksolla puolustus oli aktiivisempaa sekä vastaiskuihin lähdettiin hanakasti. Eroa kertyi tasaiseen tahtiin ja virallinen voittomaalikin nähtiin jo avausjaksolla. Atlaksen pilkkuvastuussa ollut maalivahti Vornanen sijoitti pilkkunsa suoraan Dynamo kassari Niklas Kaupin käteen. Yllättäen palautuspallo kuitenkin ajautui Vornasen ulottuvilla ja ripari olikin varma viimeistely (19-5). Puoliajalle mentiin 23-9 lukemissa, kun Aapo Halmeenmäki viimeisteli oikeasta laidasta.

Toisen jakson alkuun miehistön oli tarkoitus jatkaa aktiivista puolustusta ja nopeaa vastaiskupeliä. Toisin kuitenkin kävi, etenkin Dynamon viivapelaajan Eemeli Jokisen kanssa. Jokinen jaksoi painaa loistavasti molemmissa päissä kenttää kapeasta ringistä huolimatta. Etenkin hyökkäyspäässä hän oli jatkuvasti valmiina ottamaan laittamaan itseään likoon ja olemaan vapaana ottamaan palloa kiinni. Atlaksen kannalta harmittavan usein pallo löysikin tien Jokiselle, joka myös jakoi palloa eteenpäin joukkuetovereilleen tai joukkue kaverit viimeistelivät paluupalloista maalin. Atlaksen toisen puoliajan puolustuspeli ei antanut paljon tukea maalissa olleelle Vornaselle. Kun kuitenkin toisessa päässä vauhti jatkui entisenlaisena, saatiin taistosta lopputuloksesi kotijoukkueen kannalta melko selvät lukemat, 46-18. Atlaksen pöytäkirjassa olleista pelaajista ainoastaan toinen maalivahti Lehikoinen jäi ilman maalimerkintää. Toivotaan, että materiaalin leveys tietää hyvää myös seuraavaan peliin.

Atlaksen seuraava peli pelataan vajaan viikon kuluttua lauantaina, kun joukkue saa matkustaa pelaamaan Cocks Areenalle. Sarjan kärkikamppailussa vastaan asettuu kova Cocks Akatemia. Molemmat joukkueet ovat ottaneet ensimmäisestä neljästä ottelustaan neljä voittoa. Ottelu alkaa 23.11 jo klo. 12:00.

Maalintekijät:
Atlas:
Kinos Nikko 3
Witikka Tuomas 2
Laaksonen Artturi 6
Halmeenmäki Aapo 1
Vornanen Niko 1
Pitkäkangas Teemu 2
Starck Arto 4
Sjögren Markus 4
Maksimovic Milos 3
Näntö Karri 1
Kettunen Jasse 6
Tuominen Jani 3
Vihavainen Samuli 6
Juslin Henry 3
Perälä Pyry 1

Dynamo:
Jokinen Eemeli 3
Kukkonen Jarmo 4
Ainola Janne 1
Teppinen Sami 2
Palonen Petri 3
Järvinen Pekka 2
Lappalainen Riku 3

Yleisö: 98

Tuomarit: Voncina Iva & Illman Krister

-MS-

Scroll to top