ATLAS VANTAA LÄHELLÄ YLLÄTYSTÄ SIUNTIOSSA

SIUNTIO. Neljästi aikaisemmin Atlas Vantaan kohtaaminen oli ollut SIF:lle pelkkä läpihuutojuttu tällä kaudella, mutta käsipalloliigan alajatkosarjan avauksessa vantaalaiset esittivät poikkeuksellisen määrätietoisia otteita ja taistelivat voitosta loppuun asti. Yllätykseen Atlaksen otteet eivät aivan riittäneet, vaan kotijoukkue vei pinnat numeroin 26-24 (13-11).

Kahden maalin taukotappiosta Atlas nousi 16-13-johtoon 37. minuutilla. SIF rynnisti tasanumeroihin 17-17 ja 18-18 (47. min.). Sen jälkeen alkoi 13 minuutin loppuhuipennus, kun kotijoukkueen johto vaihteli kahden ja yhden maalin välillä. Ei edes suoralla punaisella ulosajetun Heikki Laitisen jättämä aukko lannistanut Atlas Vantaan miehistöä.

Atlakselle sattui kaksi kiperää vastoinkäymistä. Ensin tilanteessa 24-22 rankkareita siihen asti varmasti viimeistellyt Jani Kivinen heitti maalivahti Mika Malassun ulottuville, ja tilanteessa 25-23 kavennusmahdollisuus meni, kun muuten erinomaisen ottelun viivalla pelanneen Géza Vasvárin yritys kilpistyi Malassuun.

SIF:n tehomies Fredrik Karlsson onnistui puolitoista minuuttia ennen loppua viemään kotijoukkueen ratkaisevaan kolmen maalin johtoon, jota Atlas Vantaan ykkönen Gheorghe Safronii hieman siisti: 26-24.

Siuntion uudelleen Fennia Arenaksi risityssä hallissa oli syystäkin pettyneitä vantaalaisia.

“Meillä oli mahdollisuus viime hetkiin asti. Pelasimme hyvin, ja esitys oli posittivinen verrattuna kauden aikaisempiin kohtaamisiin”, Kallio sanoi ja harmitteli, ettei ote pitänyt loppuun asti.

Safronii-Vasvári tehokaksikkona

Paikallinen raati palkitsi Géza Vasvárin kahdella tähdellä, joskin tunnustus olisi enemmän kuulunut Gheorghe Safroniille, joka pohjusti lähes kaikki Vasvárin osumat ja piti vierasjoukkueen toiveita yllä seitsemällä maalilla.

“Pelasimme paremmin kuin osasin odottaa”, Vasvári sanoi ja oli pettynyt tappiosta ja viime hetken epäonnoistumisestaan. Sen sijaan hän oli tyytyväinen yhteistyön sujumiseen Safroniin kanssa.

Atlas oli taas liikkeellä äärimmäisen suppealla ryhmällä, kun käytössä oli vain kaksi kenttävaihtomiestä. Maltillisella ja vähemmän vauhdikkaalla hyökkäyspelillä pelaajien ylirasitus saatiin estettyä.

Yksi heikko jakso

Ainoa heikko jakso Atlakselle osui 9. ja 17. minuutin välille, kun vieraitten 4-3-johto valahti tappionumeroihin 4-9. Aikalisän tuoma terästyminen nosti Atlaksen tasoihin 10-10.

Tehokaksikon Safronii-Vasvari lisäksi Niki Tuominen kunnostautui oikea-aikaisilla ja tarkoilla heitoilla onnistuen viidesti.

Tuomas Laitinen puolestaan tukki maalinsuuta tuttuun tyyliin. Torjuntoja kertyi 16, joskin paikallinen tilastonikkari ilmeisesti katseli enemmän jotain muuta kuin peliä, kun sai viralliseen tilastoon vain 10 merkintää. Lisäksi Laitinen  avasi kauden maalitilinsä.


HIFK tulee Myyrmäkeen

Atlas Vantaan seuraava ottelu on Myyrmäen Urheilutalossa runsaan viikon päästä lauantaina klo 15. Silloin vieraaksi saapuu HIFK, jonka Atlas onnistui yllättämään runkosarjan vieraspelissä. Nyt nähty esitys antaa jopa toiveita uudesta yllätyksestä.

TIMO JÄRVIÖ

SIF – Atlas Vantaa 26-24 (13-11)

SIF: Fredrik Karlsson 7, Ott Varik 5, Sten Maasalu 5, Carl Weurlander 4, Vincent Voutilainen 3, Christoffer Thor 1, Gustav Svanbäck 1. Rony Léven 3 torjuntaa, Mika Malassu 6.
Atlas Vantaa: Gheorghe Safronii 7, Géza Vasvári 6, Niki Tuominen 5, Jani Kivinen 3, Heikki Laitinen 2, Tuomas Laitinen 1, lisäksi 16 torjuntaa..

LähiTapiola-tähtipelaajat
Fredrik Karlsson SIF 3
Géza Vasvári Atlas Vantaa 2
Carl Weurlander SIF 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
SIF: Eduard Zakharov 1 x 2 min, Edvin Voutilainen 1 x 2 min.
Atlas Vantaa: Gheorghe Safronii 1 x 2 min, Heikki Laitinen 1 x 2 min ja suora punainen kortti, Samuli Vihavainen 1 x 2 min.

Erotuomarit: Harri Nieminen – Pasi Ojapalo-

Yleisöä: 164

Scroll to top