C-poikain kuulumisia

Tammikuun alussa Kirkkonummen turnauksessa käytiin hakemassa oppia BH-sarjasta ja tahmapallosta, mikä oli mukavaa myös siksi, että kerrankin kaikki C-sarjaan yli-ikäiset 03-poikamme pääsivät kentälle samaan aikaan. Parissa pelissä olimme vähän hajulla kenttätapahtumista, mutta muuten lopputulemana oli neljä selkeää tappiota, jotka tosin eivät tätä jengiä kauan paina: yhteinen ruokailu ja kas, kaikki hymyilevät taas ja tulevat seuraaviin harkkoihin tyytyväisinä. Joukkueen yhteishenki on loistava, vaikkei sarjassa korkeimmista sijoista kilvoitellakaan.  Siksikin tähän jengiin ovat tervetulleita kokeilemaan uudet ja vanhat 03-05 –syntyneet käsipalloa pelanneet tai moista harkinneet. Todettakoon KyIF cupista vielä se, että Eemil sai siellä ekat minuuttinsa koskaan käsipallomatsissa. Eikä turnausta ilman maalia… Onnittelut siihen osoitteeseen ja osoituksena muillekin, että hyvällä pallopelitaustalla voi siirtyä lajista toiseen, kun motivaatio ja sarjataso on oikea.

Ai niin, C-pojat kävivät ennen joulua voittamassa Akilleksen organisoiman Tomte cupin! Siis veivät kultaa, voittivat kaikki neljä peliään! Jihuu! Tosin sarja oli yhdistelmäikäluokka 04-05, mutta kuka näitä juhannuksena muistaa, vallankin kun Cocks kaatui komeasti, mikä oli kukkoileville keltapaidoille hieman hankala pala nieltäväksi. Mutta ei se mitään, parin viikon päästä meiltä perätään kalavelkoja ja epäilemättä kiskurikorolla, kun menemme Istuinkiveen sarjapeliin. Lisätään nyt vielä tähän syssyyn, että Porvoon turnauksen jälkimainingeissa kaatui sarjamatsissa Kiffen komeasti 39-32! Oli muuten kauden eka sarjapelivoitto. Maaleja pyssyttivät: Oskari 16, Jimi 11, Vilho ja Darius 4, Lydia 3 ja Emmi 1. Peliaikaan 2 x 25 min. suhteutettuna ihan ravakka määrä maaleja…

Sitten tuoreempia eli sarjapeli 12.1. Grania vastaan: hävittiin 28-21. C-pojilla on edessään muutama hankalampi viikko, kun Make the Molari ja jonkusen pörsän tykitellyt Osku parantelevat aina niin muodikkaita alaraajavammojaan. Niinpä Kauniaisten luolastossa Vilho sai ilon ja kunnian verestää taitojaan ja muistojaan maalivahtina olemisen suhteen ja pari hyvää torjuntaa mukaan mahtuikin. Vähän lisää pituutta ja hieman treeniä sijoittumisen suhteen, niin siinä on meillä kelpo varamolari. Maaleja piti nyt siis tehdä muiden, Oskarin varaan kun on totuttu aika paljon laskemaan: pelin jälkeen tilaston näyttivät Jimi 8, Rasse 5, Emmi 4, Tommi 2 ja Niksu 1. Oskari hoiti kyllä hienosti matsin alun valkun pestissä, kun Jontte tuli paikalle omasta pelistään aika tiukalla aikataululla. Granikaan ei ollut liikkeellä millään huippunipulla, joten voitto olisi voinut olla otettavissa vähän paremmalla viimeistelyprosentilla (taukotulos vain 14-12), mutta nyt jouduimme antamaan liikaa tasoitusta jo ennen aloitusvihellystä. Onneksi GrIFK tulee vieraaksemme kevään kuluessa ja silloin marssitetaan kentälle koko kaartimme ja katsotaan homma uusiksi! Tervettä uhoa pitää olla, katsotaan kate sitten tuonnempana… Ensin pitää pelata kotona Dickeniä vastaan EA:lla maanantaina 14.1. klo 17.20. Sinne siis kaikki käsipallosta tykkäävät ja kynnelle kykenevät!

Scroll to top