Milos Maksimovic ratkaisi loppusekunneilla

MILOS MAKSIMOVIC RATKAISI LOPPUSEKUNNEILLA

Atlas Vantaa johti Piffeniä vastaan 15-10, kun käsipallon SM-liigan runkosarjan ottelusta oli pelaamatta oli runsaat 13 minuuttia. Sen jälkeen tapahtui kummia, ja oltiinkin tasanumeroissa 16-16 runsaat viisi minuuttia ennen loppua.

Kaikki huipentui viimeiselle minuutille. Aleksa Veselinovic tasoitti rankkarista 18-18:aan – peliaikaa jäljellä 11 sekuntia. Atlaksen hyökätessä pääroolin otti Milos Maksimovic nousemalla korkeuksiinsa, ja pallo viuhui Piffenin erinomaisen maaalivahdin Markus Mattilan ohi alanurkkaan kaksi sekuntia ennen loppuvihellystä: 19-18.

Se oli Maksimovicin ainoa osuma ottelussa, mutta sitkäkin täörkeämpi. Viidesti aikaisemmin hän oli yrittänyt, mutta pallo oli mennyt ohi maalin tai Mattilan ulottuville,

Alaloppusarjan paikka varmistumassa

Voitto oli Atlas Vantaalle äärimmäisen tärkeä ja vankisti joukkueen kahdeksatta sijaa. Piffen jäi nyt kahden pisteen päähän, ja vantaalaisilla on etu mahdollisessa tasapisteratkaisussa, kun alajatkosarjan viimeistä paikkaa ratkaistaan. Piffeniltä vaaditaan vähintään kahta voittoa vantaalaisten ohittamiseksi, jos Atlas jäisi viidessä viimeisessä ottelussan pinnoitta.

Atlas aloitti vauhdikkaasti, kun Tuomas Laitinen lähetti kaikkiaan kahdeksan maalia tehneen Jasse Kettusen läpiajoihin. Atlas johti 5-1 runsaassa kahdeksassa minuutissa joukkueen tukiahahmoihin kuuluneitten Gheorghe Safroniin ja pitkästä aikaan kentällä työmatkojen sijasta olleen Géza Vasvárin avattua maalitinsä.

Jani Kiviselle punaista

Neljä maalia heittäneen ja puolustuksessa kunnostautuneen Vasvárin paluu osuikin oikeaan aikaan, kun viivamies Samuli Vihavainen oli sivussa sormivaivan takia. Atlas saikin jalkeille vain kymmenen kenttäpelaajaa, ja heistä Jani Kivisen osuus jäi yhteen rankkariin 16. minuutilla. Erotuomarit tulkitsivat maalivahti Markus Mattilan päähän osuneen heiton tahalliseksi, ja seurauksena oli punainen kortti.

Piffen pisristyi 5-1-numeroitten jälkeen, mutta kerran toisensa jälkeen Atlas Vantaa hankki kolmen maalin johdon. Heti perään Piffen kuitenkin kavensi. Siksi taukoluvun 10-8.

Tauon jälkeen Piffen sinnitteli tasalukuihin 10-10, kunnes kotijoukkueen 15-10-rykäisyn jälkeen päädyttiin alussa mainittuihin kihelmöiviin ratkaisuhetkiin.

Voitto ilman tyylipisteitä

Atlaksen leirissä riemu oli ymmärrettävästi ylimmillään, kun voitto heltisi sekavien hetkien jälkeen.

Päävalmentaja Toni Kallio antoi tunnustuksen tehokkaalle puolustuspelille ja Tuomas Laitisen torjunnoille, “Siksi ottelun maalimäärä pysyi niukkana.”

Melkoinen maalivahtien ottelu se olikin. Sekä yhden LähiTapiola-tähden vienyt Tiuomas Laitinen että kahdella täplällä noteerattu Markus Mattila saivat tililleen 17 torjuntaa. Laitinen pysäytti kaksi rankkaria, Mattila yhden.

Eniten Kalliota harmitti viiden maalin johdon menettäminen, kun jo pitkin kautta tuttu huolimattomuus sai vallan.

“Ehkä osa meni väsymyksen piikkiin, kun pelasimme taas suppealla materiaalilla”, Kallio sanoi, mutta riemuitsi, että pelipisteet hankittiin, vaikkei tyylipinnoja herunut.

Kolmella tähdellä palkittu Jasse Kettunen tiivisti ottelun lyhyesti: ” Vaikea ottelu, mutta tärkein saatiin mukaan.”

Piffenin päävalmentaja  Marko Brezic oli heti loppuvihellyksen jälkeen sen verran ymmällään, ettei sanoja tahtonut tulla suusta sekavissa tunnelmissa.

Lopulta hän tiivisti ajatuksensa melko osuvasti: “On joskus parempi hävitä kymmenellä maalilla kuin yhdellä tällä tavalla.”

HIFK seuraava vastustaja

Seuraavaksi Atlas Vantaan vastus kovenee, kun ensi perjantaina Helsingin Urheilutalossa klo 18.30 on vastassa liiganelkonen HIFK.

TIMO JÄRVIÖ

Atlas Vantaa – PIF   19 – 18 (10 – 8) 

Atlas Vantaa: 

Jasse Kettunen8
Gheorghe Safronii5
Géza Vasvári4
Milos Maksimovic1
Heikki Laitinen1

PIF

Aleksa Veselinovic8
Fredrik Lunden3
Jane Jancev3
Ilija Krstevski2
Linus Fröjdö1
Sebastian Fagerlund1

LähiTapiola-tähtipelaajat

Jasse KettunenAtlas Vantaa3
Markus MattilaPIF2
Tuomas LaitinenAtlas Vantaa1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Atlas Vantaa

Géza Vasvári1 x 2 min
Heikki Laitinen1 x 2 min
Jani Kivinensuora punainen kortti

PIF

Daniel Söderlund2 x 2 min
Fredrik Lunden1 x 2 min
Ilija Krstevski1 x 2 min

Erotuomarit: Miro Korja – Iva Voncina

Yleisöä: 147

Scroll to top